Biografia

-> ansioluettelo / CV

aluksi

Synnyin heinäkuun sunnuntaina vuonna 1981 n. klo 11:35 nelilapsisen virkamiesperheen kolmanneksi lapseksi. Lapsuuteni vietin suurimmaksi osaksi Outokummun Muurajan kartanon pihapiirissä ja ympäristössä reuhtoen. Kuusivuotiaana päädyin isosiskoni seurassa ala-asteen diskoon, ja niin peli oli jo menetetty.

sitten

Kuutisen vuotta myöhemmin esitin ensimmäisen tanssisooloni Outokummun Kummunkadun ja Koulukadun risteyksessä. Tanssi ja teatteri alkoivat viedä yhä enemmän aikaani, ja jalkapallo, paini ja orkesterimusisointi saivat jäädä vuosikymmeneksi. Valmistuttuani ylioppilaaksi Kuopion Musiikkilukion tanssilinjalta siirryin opiskelemaan tanssia täysipäiväisesti Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselle, josta valmistuin tanssitaiteen kandidaatiksi vuonna 2004 tai 5.

nyttemmin

Vuodesta 2004 olen elättänyt itseni freelancetanssijana ja -sirkustaitelijana työskennellen monenmoisissa tanssin, teatterin, sirkuksen ja ooppera produktiossa pääosin pääkaupunkiseudulla. Vapaa-aikoinani harrastan mielelläni eksyilemistä, musisointia, pallon perässä juoksemista ja ihmettelemistä.

seuraavaksi

Tarkoitus olisi jäädä pikimmiten eläkkeelle, opetella surffaamaan ja tehdä vieläkin pikemmin paluu näyttämötaiteen estraadeille.

faktat

nimi ~ Sakari (zacu) Saikkonen
syntynyt ~ 1981
pituus ~ melkein 170cm
paino ~ reilut 60kg
silmät ~ siniset
hiukset ~ vaaleat
siviilisääty ~ naimaton
kengännro ~ 40-42
motto ~ "ei se mitään, mä oon ainakin ihan eläin"

esiintymisiä

2011

Urheat, 1-4/2011, Seinäjoen kaupunginteatteri
Kivet, 2/2011, Seinäjoen kaupungintetteri
Kalevala dell'Arte, teatteri Metamorfoosi 2/2011, Aamu-kiertue
Krakel Spektakel 5/2011, Louhisali/Espoo
Arka paikka, Glims&Gloms, 7-9/2011 Pyhäjärvi / Espoo

2010

Kivet, 1-11/2010, Seinäjoen kaupungintetteri
Näkymätön lapsi, 3-12/2010, Seinäjoen kaupunginteatteri
Kalevala dell'Arte, teatteri Metamorfoosi 3/2010, Sinebrychoffin taidemuseo
Urheat, 9-12/2010, Seinäjoen kaupunginteatteri
Kalevala dell'Arte, teatteri Metamorfoosi 11-12/2010, Aamu-kiertue
Huono festivaali, 13.11.2010, Varkauden kirjasto

2009

Sircus & Orkestar Bordurka, 16.1.2009, Café Louhi/Espoo
The Bändi, 6.3.2009, Ravintola Kaisaniemi/Helsinki
Whispering cosmos, 3-4/2009, Zodiak/Helsinki
Riittoisa kuu, Glims&Gloms, 4/2009, Aleksanterin teatteri/Helsinki
The Bändi unplugged, 6/2009, Tony's Deli/Helsinki
HisStory of Rock, 8/2009, Aleksanterinteatteri
Jussilan Jussi, 9-12/2009, Seinäjoen kaupungiteatteri
Whispering cosmos, 11/2009, Melkweg/Amsterdam

2008

Ansa, 1/2008, Korjaamo/Helsinki
Insomnia, 2/2008, Ateneum/Helsinki
Kurja joukko, 6/2008, Korjaamo/Helsinki
Onnellinen mies, 7/2008, Kontiolahden Kanavateatteri
Riittoisa Kuu, Glims&Gloms, 9/2008, Louhisali/Espoo
Kalevala dell'Arte, teatteri Metamorfoosi, 10/2008, Stoa/Helsinki
Talvisirkus Valo, Hurjaruuth, 2008, Kaapeli/Helsinki

2007

Jäähelmen tarina, 2/2007, Peacock/Helsinki
Haje, 3/2007, Zodiak/Helsinki
Sentrifugi, 31.3.2007, Hurmuri-festivaali, Outokumpu
Kalevala dell'Arte, teatteri Metamorfoosi, 6/2007, Koko-teatteri/Helsinki
Seitsemän veljestä, 7/2007, Maarianvaaran kesäteatteri

2006

Vintersircus Snö, Hurjaruuth, 1/2006, Västerås
Pacifique: Mystere, 4.3.2006, Serena/Espoo
Cirque du Kontula, 6.5.2006, yksityistakapiha, Kontula
Seitsemän veljestä, 7-8/2006, Maarianvaaran kesäteatteri
Paukkumaissi, 21.8.2006, Huvila-teltta/Helsinki
Suurperhe, Glims&Gloms, 9/2006, Helsinki-Espoo
En-Tä-Nyt?, MusiMusi ry, 10/2006, Peacock/Helsinki
Matka Reimsiin, Suomen Kansallisooppera, 11/2006, Helsinki
Winter Circus Ray On Ice, Hurjaruuth, 12/2006, Roma

2005

Turandot, 4/2005, Suomen Kansallisooppera, Helsinki
Yleisurheilun MM-kilpailujen avajaiset 2005, Olympiastadion
Takuumiehet, Glims&Gloms, 9/2005, Espoo
Valio 100v-gaala, 9.10.2005, Messukeskus/Helsinki
Elina ja Mielikuvituskaverit, 11/05, Liberte/Helsinki
Talvisirkus Lumi, Hurjaruuth, 2005, Kaapeli/Helsinki

2004

Lady ja Rodríguez, 7.5.2004, Firenze
Romeo&Juliet, 5/2004, TeaK/Helsingfors
Kylä lähtee, 2004, Maarianvaaran kesäteatteri
Zacu Saikkonen Jazz Qvintet Goes Circus, 7/04, Outokumpu
Talvisirkus Nauru, Hurjaruuth, 2004, Kaapeli/Helsinki

2003

Iloiset kesäiltamat, 2003, Maarianvaaran kesäteatteri
Luento törmäilykomiikasta, 2.8.2003, Maarinvaaran teatteritapahtuma
Il Viaggio a Reims, 10/2003, Teatro Carlo Felice/Genova
Rodríguezs, 11/2003, Tsuumi-festarit, Helsinki

2002

Chip,Andy'n'Dale's OneNightStand, 7.5.2002, April Fuck
Soturin tie, 2-5/2002, LUME/Helsinki
Vanhan ajan iltamat, 2002, Maarianvaaran kesäteatteri
Mr Fragile, 13.7.2002, Vuoden katutähti 2002, Joensuu
Up & Down, 11/2002, TeaK/Helsinki
Zacu Saikkonen Jazz Quintet, 12/2002, Huonot festarit
Tiernapoika, 12/2002, Maarianvaaran pikkujouluiltamat

2001

Outolempi, 3/2001, TeaK/Helsinki
Mr Fragile, 4.8.2001, Maarianvaaran teatteritapahtuma
Hobitti, 10/2001-5/2002, Suomen Kansallisooppera/Helsinki

2000

Jurassic Fart, 5/2000, Kumpu-rock
Ulvova mylläri, 6-7/2000, Maarianvaaran kesäteatteri
Veronalaiset, 1.12.2000, Helsinki
Tarinoita paholaiselle, 1/2000, YT/Kuopio

-90-luku

Nuorimies, 23.7.1994, Kaduttaako-katselmus, Outokumpu
Huojuva talo, 1/1995, Outokummun teatteri
Crescendo, 5/1995, Lahti
Suurempiin päiviin ja öihin, 5/1996, Jyväskylä/Outokumpu
Kaino Ristiriita, 18.1.1997, Joensuu
Kuparisydän, 97-98, Outokumpu
Katuelämää, 11/1998, Kuopio
Babe-kiertue, 9/1998-5/1999, Suomi
Älä lähetä korttia, 12/1999, Kuopio