|
|
|
 |
|
|
 |
|
Kaksolan
historia
näkyy tilalla
Kaksolan paikalla on ollut asutusta jo hyvin varhain.
Kaksonen-nimisiä henkilöitä on asunut tilalla vuodesta 1884.
Kaksola muistetaan kyläpuodistaan, jota pidettiin 25 vuoden ajan
1930-luvulta lähtien. Jotkut vanhoista rakennuksista ovat
hävinneet ajan saatossa, mutta jäljellä ovat esimerkiksi vanha
aitta, nuottakota ja riihi. Tilan kautta Kuopioon kulkenut viime
vuosisadan laivaliikenne ja laivalaituri toivat eloa kylälle.
Nykyisin vanha laiturinpohja on mainio onkipaikka.
|
|
Kaksolan vanha päärakennus rakennettiin kahdessa vaiheessa
1800-luvulla. Hirsirakenteinen talo oli verhottu laudoituksella
ja maalattu
1930-luvulla
punamullalla. Talo jouduttiin purkamaan
huonokuntoisena v. 1978; paikalla on enää jäljellä vain
porraskivi pihalla. Uudempi punatiilinen päärakennus on
vanhasta talosta hieman ylempänä
rinteessä.
Vanha Kaksola
Lisää
Kaksonen-suvun historiasta löytyy toimittaja Jussi Kaksosen
tekemästä
sukututkimuksesta.
Viuruniemen kyläyhdistyksen sivuilla on myös kerrottu
kylän historiasta.
|
|
 |
|